Saaste on Nostr: Satuin katsomaan videon, missä nuori tyyppi katsoo ensimmäistä kertaa Jurassic ...

Satuin katsomaan videon, missä nuori tyyppi katsoo ensimmäistä kertaa Jurassic Park -elokuvan. Elokuvan jälkeen hän sanoi jotain, joka resonoi. Lainaan vapaasti:

"Thirty years ago movies were so efficient. I didn’t watch movies growing up because I didn't have the attention span. You have to sit down for so long that it just seemed like such a chore. I just didn’t understand the beauty of watching them.

But with these older films, they are not dragged out. I’m not thinking about checking my phone. I’m genuinely involved in what is happening because every single line is telling you a piece of information, it’s funny, it’s emotional, or it’s all woven together. That is the common theme, I think, with the movies from this time period.

They have all been so great and iconic, and I think that is why we keep coming back to them time and time again. I’ve genuinely enjoyed watching movies from this time period."

Nykyään katsotuimmat elokuvat ovat laskentatavasta riippuen keskimäärin vain noin 10-20 minuuttia pidempiä kuin 90-luvulla, mutta silti tuon nuoren tyypin sanat resonoivat.

Eivät kaikki nykyajan elokuvat ole roskaa, eivätkä kaikki 90-luvun elokuvat todellakaan olleet timantteja. Silti itsellänikin on se tunne, että nykyään suurempi osa elokuvista on "kontenttia", jonka käsikirjoitus on pelkkää huttua. Ne eivät ole pidempiä, ne vaan tuntuvat siltä.

Kun opiskelin käsikirjoitusta, yksi mieleeni jääneistä opeista oli se, että jokaisen sanan ja kuvan pitäisi viedä tarinaa eteenpäin. Usein tuntuu, että tämä on se taito, joka on osittain hukkunut. Tarinankerronta on kärsinyt kun elokuvia tehdään osakkeenomistajille, eikä katsojille. On helpompaa tehdä sensoritykitystä, uusintafilmatisointeja, nostalgia-ansoja ja universumeja, kuin kirjoittaa hyvä tarina.

#elokuvat