Mietiskelin näitä asioita vielä päässäni. Yksi syy, miksi monet modernit elokuvat tuntuvat minusta niin paljon tylsemmiltä on se, etteivät ne osaa hyödyntää elokuvan keinoja tarinankerronnassa.
Joka asia pitää alleviivata, niin kuin katsoja olisi aivoton apina. Tämän huippu on exposition eli tapa, jossa hahmo kuvailee puhumalla ajatuksensa, tunteensa, suunnitelmansa tai elokuvan juonen. Jos haluaisin kuunnella äänikirjaa, kuuntelisin äänikirjaa. En kaipaa sitä elokuvaan.
Kun elokuvan kerronta on tehokasta, se käyttää kaikkia keinoja tarinan kuljettamiseen. Kuvakulma, polttoväli, kameran liike, taustat, värisävyt, kuvan rajaus, äänimaailma, hiljaisuus ja musiikki ovat kaikki elokuvan keinoja, jolla voidaan kertoa tarinaa. Hyvä taistelukohtauskaan ei ole olemassa vain toiminnan takia, vaan se kuljettaa tarinaa eteenpäin.
Itselläni on olo, että tämä osattiin ennen paremmin. Tai ehkä tekijöiden taito on edelleen tallella, mutta koska elokuvia tehdään osakkeenomistajille, he eivät pääse käyttämään taitojaan.
Nykyään ei olla eikä tarvitse olla tehokas. Budjetit ovat paisuneet taivaisiin ja studioiden on pakko tehdä kaikesta vähän suurempaa. Jos he eivät sitä tee, kilpailija tekee. Massiivisesta budjetista on kirjaimellisesti tullut mainoslause, jolla elokuvia yritetään myydä. Tämä on kuin elokuvien loudness war.
Koko moderni uusintafilmatisointikulttuuri on tämän ilmentymä. Tarinoilla ei ole väliä. Otetaan vaan vanha, kaikkien rakastama elokuva, tehdään siitä huonompi, lisätään päälle iso määrä audiovisuaalista kohinaa ja myydään paketti nostalgialla. Lopputulos on kontenttia. Se on huonompi elokuva, mutta se kykenee kilpailemaan kännykkää vastaan huomiosta ja tahkoaa näin miljoonia.
Kommenteissa mainittiin, että kaikkea tätä on voinut edistää sekä digitalisaatio että katsojakunnan muuttuminen, joka vaatii studioilta huomiotaloudessa huoraamista. En olisi lainkaan yllättynyt. Oma roolinsa voi olla myös striimauspalveluilla. Elokuvat ja sarjat ovat toki aina olleet kaupallisia. Minusta tuntuu silti usein, että jos elokuvia tehtiin aikaisemmin viihteeksi, nykyään niitä tehdään tuotteeksi.
Onneksi hyviä tarinoita tehdään edelleen. Niitä myös osataan kertoa elokuvan keinoin. Harmi vaan niitä helmiä joutuu kaivamaan alati kasvavan paskakasan uumenista.
Minä luulen, että vanha mies on nyt huutanut tarpeeksi pilviin ☺️